torstai 24. maaliskuuta 2016

All good in here

Terve taas,

Viime postailusta onkin jo vierähtänyt tovi, mutta kaikkea kivaa on kerennyt tapahtua viime viikkoina.

Töissä olen päässyt tekemään perusjuttujeni lisäksi pieniä projekteja, joista viimeisin oli nähtävyyksien uusien hintojen päivittäminen varausjärjestelmäämme. Tykkäsin kyseisetä tehtävästä, sillä siinä samalla pääsi näkemään, mitä kaikkia nähtävyyskierroksia toimistomme kautta pystyy varaamaan. Opimme myös viime viikolla, kuinka asiakkaiden hotellivaraukset syötetään Tourplaniin. Tehtävä näytti alkuun aika haastavalta, sillä varauksien kanssa täytyi olla todella tarkkana, että syöttää oikeat check-in/check-out päivämäärät, asiakkaiden nimet yms.

Reilu viikko sitten lähdimme käymään työkavereideni kanssa Oxfodissa päivävierailulla ja täytyy kyllä sanoa, että kaupunki oli aivan ihana! Liityimme ilmaiselle kävelykierrokselle, jossa opas kertoi tietoja mm. Oxfordin yliopistorakennuksista sekä muista merkittävistä paikoista, kuten esim. muutamissa rakennuksissa Oxfordissa on kuvattu Harry Potter-elokuvan kohtauksia.

Bodleian Library

Hullut turistit


Viime viikonloppuna sain suomitytsyni tänne Lontooseen ja koko vklp olikin täynnä tekemistä, sillä kiersimme joka päivä mahdollisimman paljon eri paikkoja, jotta kaverini saisivat mahdollisimman paljon irti minilomastaan.

Tytöt Tower Bridgellä




 
Yhtenä iltana menimme käymään drinksuilla upeassa Sky Gardenissa, joka sijaitsi 35 kerroksessa ja näkymät olivat kyllä sen mukaisetkin. 

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Kiertelyä ja kaartelua


Moikka taas,

Tuntuu että aika vaan rientää kovalla vauhdilla eteenpäin, sillä nyt on tullut jo reilut 2kk täyteen täällä Lontoossa. Apua, voisiko aika alkaa pikkuhiljaa hidastumaan :D

Töissä olen jo vihdoinkin päässyt soittelemaan paljon asiakkaille ja varmistelemaan varauksia hotelleilta, mistä tykkään yllättävän paljon, sillä se tuo kivaa vaihtelevuutta työhöni, mikä painottuu enimmäkseen varausjärjestelmien päivittämiseen ja sähköpostien vastailuun.

Viime viikolla yrityksemme kutsuttiin hotellivierailulle, Strand Palace- nimiseen hotelliin, joka oli tyyliltään todella elegantti ja kaikki huoneet olivat tilavia ja siistejä. Kierroksen lopuksi hotelli tarjosi meille illallisen jälkiruokineen heidän ravintolassaan, mikä oli meille kaikille täysi yllätys.

Viikonloput ovat olleet lähes poikkeuksetta täynnä tekemistä ja ollaan vierailtu kavereiden kanssa monissa eri paikoissa, tässä vielä muutamia kuvia viimeisimmiltä viikoilta;

Windsor's castle


















Chinese New Year in Trafalgar Square



























Delicious Brunch in Soho























Girls<3






















British Museum

























Palaillaan taas pian!

lauantai 13. helmikuuta 2016

Asunnon hankkimisesta


Moikka,

Ajattelin nyt vähän kertoa, kuinka loppupeleissä löysin asuntoni täältä Lontoosta.

Harjoittelupaikan vahvistuttua liityin heti eniten suositelluille asuntosivustoille, jotka ovat Easyroommate ja Spareroom.Tiesin jo alusta lähtien, että vuokrat täällä ovat törkeän kalliita, joten oikeastaan ainoa vaihtoehto oli ns.soluasunto.

Selailin sivustoja tosi useasti ja hyvissä ajoin, mutta viestejä aloin laittelemaan ilmoittajille vasta n. 2 viikkoa ennen lähtöäni, sillä koin ettei ollut mitään järkeä laittaa kuukausia aikaisemmin. Huoneet menevät todella nopeasti eikä niitä voi sinänsä "varata" ellei ole valmis maksamaan deposittia etukäteen. Itse en ainakaan suosittele maksamaan mitään ennen, kuin on oikeasti nähnyt millaisia huoneet ovat ja ylipäätään koko kämppä.

Sain sovittua muutamia näyttöjä heti ekoille päiville saavuttuani tänne, mutta loppupeleissä en mennyt läheskään kaikkiin, kävin itseasiassa vain kahdessa näytössä, joista toinen oli aivan kamala (koko kämppä haisi hirveältä ja asunnonvuokraajakin puhui niin epäselvästi mutisten, että teki mieli lähteä samantien karkuun.)

No, kuten arvata saattaa muutin siis jälkimmäiseen kämppään, joka sijaitsee Lower Edmontonissa, nelos zonella. Tykästyin tähän samantien kun olin käynyt näytössä, sillä kämppä vaikutti heti kodikkaalta ja vapaana olevat huoneet olivat kaikki todella siistejä. Valitsin itselleni single-huoneen, jossa on myös oma kylpyhuone, mikä on ihanaa koska ei tarvitse jakaa vessaa kenenkään kanssa. :D Vuokraa maksan 500£/kk, mikä on aika perus Lontoon vuokriin nähden.

Vaikka asunkin zone 4:lla ja työpaikkani on 1 zonella, työmatkani kestää vain 30-40min, mikä ei ole mielestäni ollenkaan liian pitkä.


Loppuun vielä parit kuvat huoneestani;



sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Kuulumisia


Moikka,

Nyt on jo toinen työviikko taputeltu ja tähän mennessä opitut asiat alkavat jo olla hyvin selkäytimessä. Olen mm. lähettellyt asiakkaille sähkoposteja, käyttänyt toimistomme varausjarjestelmää, joka on tosi helppokäyttoinen sekä päivttänyt saatavuustaulukoita. Työpäiväni ovat 7,5h mittaisia plus tunnin mittainen ruokkis, jolloin olemme yleensä menneet harjoittelijakaverini kanssa pyörimaan lähikulmille, koska 7,5h koneen ääressä on yllättävän puuduttavaa hommaa.

Tällä viikolla menimme katsomaan työporukkani kanssa musikaalia yhden työpaivan päätteeksi. En ollut aikaisemmin käynyt musikaaleissa, mutta tykkäsin kyseisestä esityksestä todella paljon, koska siinä oli selkeä juoni, jonka perässä oli helppo pysyä. Liityin myös viime viikolla jäseneksi kotikaupunkini kuntosalille, joka oli yllättavän halpa Lontoon hintatasoon nähden (35£/kk mikä sisaltää myös uimahallin käytön ja ohjatut jumppatunnit.)
Liput musikaaliin

Viikonloppu on ollut täynnä menoa ja meininkiä, sillä menimme perjantaina Stiinan ja parin muun kaverin kanssa katsomaan, mitä Lontoon yöelämällä on meille tarjolla ;) Ilta oli todella onnistunut, sillä tapasimme paljon muitakin opiskelijoita eripuolilta maailmaa. Lauantaina lähdimme käymään isoilla markkinoilla Notting Hillin alueella, jossa ihmeteltävää riitti helposti muutamaksi tunniksi. Kojuja oli vaikka millä mitalla niin ruokakojuista kaikenmaailman vaate- ja sisustuskojuihin, löysimme molemmat myös muutamia juttuja, jotka lähtivät mukaan. 
Maalauksia Portobellon markkinoilta
Notting Hill
Tänään lämpömittari näytti +15 ja olin heti ihan innoissani, kun pystyi vetästä pitkästä aikaa kevyempää takkia päälle ilman jäätymisen pelkoa. Päivä menikin hyvin ulkona pyöriessä ja aurinkoisesta säästä nauttiessa.

lauantai 16. tammikuuta 2016

Busy days

Heippa,

Saavuin Lontooseen muutamaa päivää ennen työharjoitteluni alkamista, yhdessä Stiinan kanssa, joka suorittaa myös työharjoittelunsa täällä. Ensimmäiset päivät olivat todella kiireisiä, sillä oli niin monia asioita hoidettavana kuten mm. hommata kämppä, hankkia kuukausilippu ja liittymä sekä ylipäätään tutustua kaupunkiin.Löysin nykyisen huoneeni easyroommate.co.uk sivustolta ja asun siis jaetussa kämpässä kolmen muun tytön kanssa.

Työt alkoivat maanantaina ja fiksuna tyttönä en ollut käynyt katsomassa paikkaa etukäteen valmiiksi niin sitä sitten etsittiin paniikissa ympäri Eustonia pyörien. Nyt kun ensimmäinen työviikko on taputeltu voin sanoa että, olo on ryytynyt sillä uusia asioita on tullut joka päivä lisää, ennen kun vanhojakaan on kerennyt sisäistämään. Tähän saakka olemme käyneet läpi matkatoimistomme yhteistyöyrityksiä, jotka ovat suurimmaksi osaksi hotelleja ja päivittäneet niiden saatavuuksia sekä olemme myös tutustuneet toimistomme varausjärjestelmäänsä.

Muutamia kuvia ensimmäisiltä päiviltä


Piccadilly iltasella


Valokarnevaalit Oxfordilla